Edinburgh Evening News uutisoi lähteisiinsä nojaten, että Huuhkajien entinen päävalmentaja Mixu Paatelainen on hakenut skotlantilaisjoukkue Hibernianin urheilujohtajan pestiä.

Hibernian hakee uutta urheilujohtajaa päätettyään uudistaa seuran rakenteita. Seura haluaa urheilujohtajan päävalmentajan Lee Johnsonin tueksi, jotta tämä voi keskittyä valmentamiseen.

Lehden tietojen mukaan Paatelainen, 56, on mukana kandidaateista koostuvalla listalla.

– Olemme saaneet kiinnostusta siihen rooliin ja olemme jo aloittaneet kunnon keskustelut kandidaattien kanssa. Se on hyvä lista (kandidaatteja), seuran puheenjohtaja Ben Kensell sanoi, mutta ei paljastanut pestiin ehdolla olevien nimiä.

Paatelainen pelasi Hibernianissa pelaajaurallaan vuosina 1998–2001 sekä 2002–2003.

Hän palasi seuraan kaudeksi 2008–2009, kun hän toimi joukkueen päävalmentajana.

Paatelainen on toiminut Skotlannissa Hibernianin lisäksi Kilmarnockin päävalmentajana kaudella 2010–2011 sekä Dundee Unitedin pääkäskijänä 2015–2016. Kesken Kilmarnock-pestin Paatelainen siirtyi Huuhkajien päävalmentajaksi.

Paatelainen palasi viime kaudella Suomeen ja valmensi HIFK:ta. Hänen sopimuksensa kuitenkin purettiin jo ennen kauden päättymistä. HIFK putosi lopulta Veikkausliigasta kauden päätteeksi.

Hibernian on tällä hetkellä Skotlannin pääsarjassa viidentenä.